Yksisarviset ja Suuri Kentauri

Ihana Ystäväni pyysi minua auttamaan omaa rakasta hevostaan, jonka kipeä jalka ei ottanut parantuakseen. Otin tehtävän vastaan hyvin mielelläni. Istuin tuolille, sytytin kynttilän, lausuin rukouksen, suljin silmäni ja lähdin matkaan.

Ensin oli hetken aivan hiljaista. Hiljaisuus oli hyvin syvä, kaunis ja liikkumaton, en nähnyt mitään, en aistinut mitään. Sitten aloin nähdä, näin hevosen hulmuavan harjan, näin puuttoman, ohi kiitävän maiseman ja tajusin ratsastavani hurjaa vauhtia pehmeästi, tasaisesti, kuin liukuen. Katselin hevostani tarkemmin ja näin, miten sen hulmuava harja kimmelsi ja otsasta työntyi esiin jotain hohtavaa, kimmeltävää ja hyvin kaunista. Ratsastin Yksisarvisella ja olin hyvin ihmeissäni, koska en ollut toiveistani huolimatta nähnyt sellaista koskaan ennen. Katsoin ympärilleni ja vasemmalla puolellani ratsasti Ystäväni omalla hevosellaan, aavistuksen verran minun jäljessäni. Ystäväni katsoi minuun hymyillen ja näin, miten hän ja hänen hevosensa nauttivat kun kiisimme huimaa vauhtia eteenpäin. Yhtäkkiä Yksisarvisen kaviot irtosivat maasta ja se lähti laukkaamaan ylemmäs kohti punertavaa taivasta. Kaikki oli punertavaa, ruoho oli punertavaa, taivas oli punertava, Yksisarvinen kimmelsi auringonlaskussa ja me kiisimme ylemmäs, ylemmäs. Tunsin vatsanpohjassani miten me kiisimme yhä ylemmäs ja tiesin energioiden muuttuvan yhä korkeammiksi.

Me laskeuduimme kauniille vihreälle niitylle, joka oli täynnä Yksisarvisia. Kaikki Yksisarviset seisoivat kylki kyljessä, niitä oli lähes silmänkantamattomiin ja ne kimmelsivät liikkumattomassa hiljaisuudessa. Ne kaikki seisoivat hiljaa ja katsoivat meihin. Kaikki oli niin kaunista, Yksisarviset seisoivat hiljaa ja me katsoimme niitä syvän kunnioituksen vallassa. Ne olivat hyvin kauniita. En oikein tiennyt minkä varisiä ne olivat, sillä ne kimmelsivät niin kauniisti sekä valkoisina että samalla pehmeästi kaikissa ihanissa sateenkaaren väreissä. Tervehdin Yksisarvisia kunnioittavasti ja olin kiitollinen siitä, että sain nähdä liikkumattomassa hiljaisuudessa jotain niin kaunista.

Yksisarviset siirtyivät hieman ja niiden keskelle ilmestyi hohtavan kultaiselle aukiolle vievä kultainen tie. Hiljaisuudessa ratsastimme kultaista tietä pitkin ja aukiolle saavuttuamme Ystäväni hevonen tiesi aivan itse, mitä sen tuli tehdä. Ystäväni laskeutui ratsailta ja hevonen asteli aukiolla seisovan valtavan, kultaisen hoitotason luo ja kävi sen päälle kyljelleen makaamaan. Ystäväni istuutui hieman kauempana ja minä ryhdyin tutkimaan hevosen jalkaa.

Hoidin jalkaa ja keskityin tutkimaan sen kipukohtia. Tein jalkaan kirurgista toimenpidettä ja kaipasin auttavia käsiä. Hieman huvittuneena ajattelin, että yleensä apunani on paljon Enkeleitä ja auttavia käsiä, mutta täällä ihastuttavassa paikassa on vain Yksisarvisia eikä siis kädellisiä Enkeleitä ollenkaan. Lausuin mielessäni rukouksen auttavista käsistä ja samassa paikalle saapui hyvin suuri Kentauri, joka seisoi vasemmalla puolellani katsoen minuun hyvin tutkivasti älykkäillä silmillään. Käännyin ja tervehdin Kentauria kunnioittavasti ja selitin tarvitsevani sekä opastusta että auttavia käsiä hevosen jalan parantamiseen. Kentauri katseli minua ja kumartui sitten selittämään minulle yksityiskohtaisesti hevosen jalan anatomiaa. Hänen valtavan suuret kätensä olivat hyvin taitavat kun hän auttoi minua tekemään leikkausta hevosen jalkaan.

Lopulta jalka oli kunnossa ja hevonen nousi seisomaan. Kiitin Kentauria kohteliaasti ja hän katsoi minua korkealta hiljaa ja tutkivasti. Kävelin Ystäväni luo, joka istui lähes tiedottomana jonkin matkan päässä. Yleensä asiakkaani menevät tiedottomiksi kun vien heidät henkimaailmassa ylös korkeuksiin. Samoin oli nyt käynyt Ystävälleni, joka hädin tuskin pystyi havahtumaan sen verran, että pääsi takaisin ratsaille. Minä nousin Yksisarviseni selkään, kiitin kunnioittavasti kaikkia läsnäolevia Yksisarvisia ja katsoin suurta Kentauria, joka seisoi yhä hiljaa paikallaan. Ratsastimme syvän hiljaisuuden vallitessa pois ja mitä alemmille tasoille laskeuduimme, sitä enemmän Ystäväni tuli taas tajuihinsa. Saavuttuamme takaisin Maahan hyvästelin kiitollisena Ystäväni ja palasin omaan kehooni. Avasin silmäni, lausuin kiitosrukouksen ja puhalsin kynttilän sammuksiin.

Jälkeenpäin mietin pitkään Yksisarvisia ja niiden kimmeltävää, herkkää kauneutta. Suurta Kentauria mietin myös. Pystyn yhä muistamaan hänen arvokkuutensa ja älykkäät silmänsä, kun hän ylväänä seisoi edessäni ja katsoi hyvin tutkivasti suoraan silmiini.

"Sillä Hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi."

Rakastan yksinäisiä varhaisaamun retkiä merenrannalle. Vanhassa repussani on aina kahvia termospullossa, muki, voileipiä ja enkelikirja. Herään auringon kanssa yhtä aikaa, pakkaan reppuni ja lähden retkelle muiden vielä nukkuessa. Niin tein myös tänään.

Meri oli tyyni ja lempeä, se tuuditti jäälauttoja hyvin rauhallisesti ja katseli aurinkoa. Minä istuin kalliolla ja katselin sitä kaikkea, sieluni lepäsi meren äärellä ja hengitti syvää rauhaa. Katselin jäälauttojen mosaiikkia silmänkantamattomiin, katselin pilvienkeleitä ja ilman kuulautta, katselin joutsenten lentoa ja kaiken kauneutta. Ensimmäinen kahvi jäähtyi mukiin kun katselin sitä kaikkea.

Neljän tunnin ajan istuin kalliolla ja nautin näkemästäni, välillä luin enkelikirjaa ja mietin lukemaani, sieluni lepäsi ja nautti yksinolosta kauneuden äärellä. Paluumatkalla linnunlaulu houkutteli metsätieltä polulle, joka juuri ja juuri näkyi lumilaikkujen ja kevätpurojen lomassa. Katselin puunlatvoja ja touhukkaita lintuja, halasin vanhaa puuta ja seurasin kevätpuron kulkua lumilaikun alta toisen lumilaikun alle. Linnunlaulu ja auringonvalo saivat metsän hehkumaan ja kaikki tuoksui keväältä. Kimalainenkin oli herännyt, se yritti lentää mutta pyllähti selälleen mättääseen.

Metsäpolun vieressä oli kaunis koivikkoaukea, jonne aurinko paistoi lämpimästi. Katselin lehdettömiä koivuja ja latvoissa puuhastelevia lintuja, katselin linnunpönttöjä ja untuvapilviä. Poikkesin polulta kohti aukeaa, mutta huomasin harmikseni, että aukealla oli ihminen, sinitakkinen mies. Astuin takaisin polulle ja odottelin hetken, toivoin että mies lähtisi pois, niin että saisin olla rauhassa keskellä linnunlaulua. Mies ei lähtenyt mihinkään vaan kulki aukean laitaa rauhallisesti aika lähellä minua. Olin harmissani ja lähdin polkua pitkin eteenpäin, kunnes tulin jälleen metsätielle.

Huomasin, että mies tuli minua kohti ja sanoi minulle jotain, jonka luulin kuulevani väärin. Tuijotin häntä järkyttyneenä kun hän sanoi uudelleen, että siinä koivikkoaukean reunalla, jonne olin tulossa, oli 18 käärmettä. Hän oli käynyt laskemassa ne ja kysyi, haluaisinko minäkin nähdä ne. Hän katsoi kysyvästi kenkiäni ja sanoin hänelle, että nämä kengät pitävät kyllä vettä mutta kenties ei käärmeitä. Sanoin myös, että haluan nähdä käärmeet ja kuljin hänen perässään aukealle.

Käärmeet lämmittelivät rullalla auringonpaisteessa ja olivat huomaamattomia. Yksi oli tässä, toinen tuolla ja kolmas luikersi paremmalle paikalle. Kuljimme muutamia metrejä ja näimme rinteessä käärmepallon, jossa oli ties kuinka monta kyykäärmettä. Katselin käärmeitä järkyttyneenä tämän vieraan miehen vieressä ja tajusin olleeni taas oman Suojelusenkelini varjeluksessa.

Jos tuo mies ei olisi kulkenut koivikkoaukean reunaa, minä olisin katsellut puidenlatvoja ja pilvienkeleitä ja kävellyt suoraan käärmeiden luo. Olisin seurannut lintujen puuhastelua näkemättä ensimmäistäkään käärmettä ajoissa.

Luulen, että myös Suojelusenkelini kahvi jäähtyy mukiin aamuretkillä, kun hän varjelee minua kulkiessani linnunlaulussa silmät taivasta kohti.

Suuri, pehmoinen Koira

Ystäväni tilasi parannushoidon. Olin hoitanut häntä aiemminkin useampaan otteeseen ja meidän syvä ystävyytemmekin alkoi parantamisesta. Hän oli aikanaan minun ensimmäinen asiakkaani ja hänestä tuli oitis sydänystäväni. Hänellä on ihastuttava Rouva ja heidän viehättävä kotinsa on täynnä lämpöä ja rakkautta.

Sovimme Ystäväni kanssa hoidon ajankohdan. Välimatkamme on satoja kilometrejä, joten sovimme, että hoidan häntä jälleen kaukohoidolla. Sytytin kynttilän ja lähdin matkaan.

Kun saavuin Ystäväni ja hänen Rouvansa kotiin, minua tervehti ensin heidän suuri, pehmoinen Koiransa. Koira oli ilahtunut nähdessään minut taas ja heilutti häntäänsä, se oli kovin tyytyväisen oloinen ja rauhallinen ja läähätti tullessaan luokseni. Tervehdin sitä ja upotin sormeni sen pehmoiseen ruskeaan turkkiin. Mennessäni makuuhuoneeseen hoitamaan siellä lepäävää Ystävääni, Koira tuli mukana ja rojahti lattialle sängyn viereen nukkumaan. Siihen se jäi odottelemaan kun vein Ystäväni korkeammille tasoille omaan hoitopaikkaani. Kun sitten myöhemmin hoidon jälkeen toin Ystäväni takaisin sängylle lepäämään, Koira tuli jälleen makuuhuoneeseen. Oletin sen käyneen keittiössä juomassa. Koira tuli ja rojahti uudelleen nukkumaan.

Jätin Ystäväni Enkelien neuloman peiton sisään lepäämään, kiitin ja lähdin takaisin kotiin. Puhalsin kynttilän sammuksiin ja lausuin kiitoksen siitä että sain hoitaa.

Myöhemmin mietin Koiraa ja sitä, miten tyytyväinen ja levollinen se oli. Tiedän, että se tervehtii minua jälleen kun seuraavan kerran sytytän kynttilän ja menen Ystäväni luo. Tiedän, että silloinkin Koira tulee ja heiluttaa häntäänsä nähdessään minut ja minä upotan sormeni sen pehmeään turkkiin ja puhelen sille.

Koira on nukutettu ikiuneen yli vuosi sitten. Se on haudattu kotipihaan.